Ihan ekaksi pyydän anteeksi (anteeksi anteeksi anteeksi!) että nämä kuvat on ihan pikselimössöä. Anteeksi! Teen tätä tarinaa eri käyttäjällä kuin Aghteria tai Becketiä, ja tietenkin unohdan tarkistaa ennen kuvauksia, että kamera-asetukset ovat korkeimmillaan. ..yritän siis korvata huonot kuvat .. öö .. hyvällä tekstillä? Kokeillaan.

-Esittelyä

Suuret kaupungit olivat upeita ja suuria, pienet kylät olivat koristeettomia ja ankeita, mutta tietenkin juuri Koronankylä oli maailman keskus. Niin uskoivat ainakin koronankyläläiset, kuten majatalon omistaja Mat Gregorinpoika. Matin majatalo menestyi -- ainakin hänen omasta mielestään -- ja siksi hänellä olisi pitänyt olla vaimo, omien sanojensa mukaan, joka voisi pitää huolta taloudesta kun mies kartuttaisi sitä. Niin oli Mat Gregorinpojalle luvattu Ylva Zackintytär. Vaikka Mathan oli sen melkein itse järjestänyt, koska hänen "vaikutusvallallaan" sai noihin köyhempiin maalaisiin tehtyä .. vaikutuksen.

Matin sisko, Ann Gregorintytär, oli henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Ylvan elämä Matin vaimona olisi kamalaa. Tai ainakin hän uskoi niin, pitkälti sen pohjalta, että Matilla oli nuorempana ollut monta naisystävää samaan aikaan ja että hän vieläkin teetti Annilla kaikki kotityöt. Eikä palkkana ollut sen enempää kuin puinen penkki hellan vierestä tai leivän kanta, jota kukaan muu ei halunnut syödä.

Matilla oli edellisestä avioliitostaan poika, Elias. Hän (Mat) oli hyvin ylpeä jälkikasvustaan, joka näytti omaksuneen oikean asenteen, joka kuului majatalon isännän pojalle. "Mä haluan voittaa! Älä tappele takas!"

Hiljainen Ylva piti ajatuksensa omana tietonaan ja työskenteli enimmäkseen piikana  tai tehden pieniä töitä muille. Hän sai pellavamekkonsa alushameineen -ja paitoineen pysymään hätkähdyttävän hyvässä kunnossa, vaikka lapioikin lantaa joskus tallipoikien kanssa tai paikkasi olkikattoja.

Ylvan isä, Zack, oli leskimies, joka tapaili Renaile Jensintytärtä. Renaile oli oikein nätti siroine kasvonpiirteineen, sinisine silmineen ja kiharine mustankiiltävine hiuksineen, mutta huulia ja poskia korostava ihomaali kertoi hänen ammatistaan.

Tuon ammatin seurauksena Renailella oli tytär nimeltään Ethel. Ethelillä ei ollut kunnollista sukunimeä alkuperänsä vuoksi, mutta häntä kutsuttiin joskus Matintyttäreksi, koska hänen ulkonäkönsä vihjasi Matin olevan hänen isänsä. Mutta tietenkään tuota nimeä ei käytetty Matin itsensä läsnäollessa, jos hän ylipäätään suvaitsi olla paikalla samaan aikaan kuin Ethel.

Vaikka Mat muuta väittikin, oikeasti kylän piti elossa kauppias Jonathan Olavinpoika. Hän reissasi Koronankylän ja läheisen vartioston välillä tehden kauppaa vartiostoon matkanneiden toisten kauppiaiden kanssa. Koronankylä itse ei saisi kovin paljon aikaa mausteitta, tai varsinkaan suolatta, koska ruoka oli ylipäätään vaikea säilyttää paikallisten tuholaisten takia.

Ann piti Ylvaa itselleen hyvin läheisenä, koska hän oli tuntevinaan yhteyden itsensä ja tuon jylhäpiirteisen naisen välillä. Hänen kiintymyksenosoituksensa Ylvaa kohtaan olivat harvinaisia, koska Annilla ei yleensä ollut rohkeutta uhmata veljensä kieltoja puhua Ylvalle.

Ann oli yrittänyt varoittaa Ylvaa avioelämästä Matin kanssa kertomuksen muodossa, kertomuksen, kuinka hän joutui raatamaan, ei saanut hellyyttä veljeltään eikä pahemmin ruokaakaan saati kunnioitusta. Vaikka hän oli ollut varovainen, Mat huomasi Annin puhuneen Ylvalle. "Sinulla ei ole oikeutta puhua Ylvalle! Hän on minun tuleva morsiameni ja siten jo sinua ylempi!" Mat sanoi henkeä vetämättä. Ann ei kuitenkaan halunnut pysyä poissa Ylvan läheltä, sitäpaitsi Ylva ei vielä ollut talon asukas, eikä siten mitenkään ylempi Annille, mutta hän päätti pitää ajatuksensa sisällään ja kuunnella saarnaa hiljaa ja maahan katsellen.

Renaile harjoitti ammattiaan kenen tahansa miehen kanssa, joka vielä pysyi pystyssä ja jolla oli sekä intoa että rahaa. Zack oli aika vakituinen asiakas, koska hänellä ei ollut enää kuntoa tehdä töitään maanviljelijänä. Elias hiipi avonaisen oven taakse katsomaan, mitä tapahtui, mutta vaikka hän olikin kovanaamainen ja tunsi maailman ..ilmiöitä, hän ei voinut olla punastumatta.

"Arvaa mitä mä näin sun äidin tekevän yhen miehen kanssa?" Elias härnäsi Etheliä. "Kohta se saa varmaan toisen äpärän, huoranpenikka!" Tämä käänsi päänsä häpeävänä alas, kun Elias jatkoi puhettaan. Ethelhän oli avioton lapsi, joten hänellä ei ollut paljon sanomista, mutta hän olisi enemmän kuin mielellään työntänyt sormensa ainakin toiseen Eliaksen silmäkuopista.

-Varsinaista tarinaa

Ylva laski katseensa katonrajasta ja antoi Matin jatkaa huolellisesti muotoiltuja sanojaan. Hän kuunteli vain puolella korvalla lauseita, jotka ylistivät hänen mustaa tukkaansa ja tasaista ihoaan. Hän yritti olla välittämättä ajatuksistaan, jotka huusivat, että Matin katse oli viipynyt aivan liian kauan Ylvan pääntiellä, vaikka se olisi voinut olla avarampikin.

Olihan mies tavallaan aika ihastuttava -- osasi valita oikeat sanat ja elehtiä juuri sopivan hillitysti, mutta ... Ylva vaiensi ajatukset hokemalla mielessään, että olipa kaunis ilta, olipa hauskaa että nyt pidettäisiin juhlat tai onneksi ulkona ei ollut vielä liian kylmä. Hän huojahti taaksepäin, ja Matin käsi heilahti oli hänen rintakehänsä. Mihin tuonkin oli tarkoitus koskea? hiljainen, syyttävä ääni kysyi Ylvan mielessä. Hän yritti taltuttaa vihaiset ajatukset. Olihan mies ihastuttava. Ei, hän oli ihastuttava. Tietenkin. Kaikki muut olivat hänelle varmasti kateellisia. Totta kai.

Tanssit pidettiin majatalon edustalla, lapsetkin osallistuivat. Paikalla oli paljon hälinää, väenpaljoutta, naurua ja oluen ja paistetun härän tuoksua. Ihmiset yrittivät olla, kuin heillä ei olisi ennakkoluuloja toisiaan kohtaan. Kaikkiaan tunnelma oli oikein hyvä, koska kaikki onnistuivat pitämään mielipiteensä kohteliaan kuoren alla.

Matin ja Ylvan häät olivat lähellä. He tanssivat siis yhdessä. Kummastakaan ei voinut sanoa mitään muuta kuin että he näyttivät onnellisilta. Musiikki oli hidasta, ja he tanssivat verkkaisesti ja lähekkäin.

Ann katseli Ylvan hahmoa, joka pyöri paikallaan Matin mukana. Hänen olonsa oli kevyt ja haikea. Hän antoi katseensa vaeltaa Ylvan iholla ja hiuksilla, hänen suupielensä nousivat aavistuksen. Ann säpsähti, kun Renaile heilutti kättään hänen silmiensä edessä. "Ann? Ann, kuunteletko sinä? Niin, mitä olet mieltä tästä, kun Tangin vaimo käyttää kangasmalleja, jotka eivät sovi tyyliin, hän olisi voinut parsia ne kokoon tilkuista, mistäköhän hän on ne saanut? Mitä olet mieltä? ..Ann?" Renailen äänensävy muuttui ärtyneeksi, ja kun Ann ei osoittanut merkkejä kuuntelemisesta, hän käveli pois keskustelemaan muiden naisten kanssa.

Ann jäi yksin seisomaan ja katsomaan, kun hänen veljensä taivutti Ylvan tanssissa taaksepäin ja suuteli tätä.

Hänestä tuntui, kuin jokin olisi jysähtänyt hänen sisällään. Kuin jokin olisi painanut hartioita kasaan. Vähän kuin olisi astunut vahingossa yhden askelman rappusissa yli, paitsi että tämä oli paljon pahempaa. Seuraavaksi tuli epäusko. Ei Ylva voinut... miksei nainen ollut jo huutanut kovaan ääneen ja lyönyt Matia? Ann tunsi menettäneensä jotakin.

Järkytyksestä toivutttuaan hän käveli eteenpäin, kohti Matia ja Ylvaa. He olivat päättäneet tanssinsa ja Mat suolsi varmasti teeskenneltyjä kohteliaisuuksia Ylvalle. Nainen, johon Ann oli enemmän kiintynyt kuin kehenkään muuhun, kehtasi jopa hymyillä takaisin! Ja hyväksyä kohteliaisuudet!

"Ylva.. Mitäs tuo nyt oli? Aiotko tosiaan naida hänet?" Ann kysyi muka muina miehinä, kuin ei olisi tiennytkään Matin suunnitelmista. "Miten vainoharhainen sinä olet! Mitä sinulla on meitä vastaan?! Mat on ihana mies ja sinä vain vihaat häntä ja yrität syyttää häntä koko ajan vain, koska sinulla ei ole hänen majatalossaan omaa huonetta ja joudut tekemään ruoan! Miksi olet koko ajan tuollainen!" Ylva sanoi kovaan ääneen vihaisesti. Annista tuntui kuin häntä olisi lyöty kasvoille, tai että hän olisi tippunut kaksinkertaisen matkan niiltä rappusilta. "Sanoiko.. hän todella niin? Se ei ole totta!" Hänen äänensä murtui.

Kiistan keskeytti ratsastaen saapuva hahmo. Ihmiset huutelivat yllättyneinä, tai juopuneita tervehdyksiä, mutta kaikki hiljenivät, kun näkivät ratsastajan kädessä olevan miekan.

Tulija oli Jonathan. Hän näytti olevan tolaltaan. Mies hengitti raskaasti ja hyppäsi hevosen selästä kiireessä, vaikka yleensä vain liukui siitä hallitusti. Ihmiset huutelivat yhä, kun tunnistivat miehen Jonathaniksi, jotkut eivät nähneet tämän vihaista ilmettä kaukaa.

"Jonathan? Mitä tämä tarkoittaa? Miksi tulet noin dramaattisesti keskeyttämään juhlamme, miekka kädessäsi? Latistat tunnelman!" Mat kyseli hämmentyneenä ja vihoissaan. Se, että hän itse ei ollut juhlansa keskipiste, ärsytti häntä, tai ainakin Ann näki asian niin.

"Vartiosto on vallattu ja tuhottu! Sanovat, että sota on meneillään! Kaikki kauppiaskaravaanit on ryöstetty ja heidät on tapettu. Nyt on talvi, ja vartioston varastot on ryöstetty ja loppu poltettu. On vain ajan kysymys, koska vihollisen joukot tulevat tänne!" Jonathan sanoi hänelle epäominaisen nopeasti, mutta selkeästi.

"Miksi sinä vain seisot siinä? Etkö tajua, että teidän kuuluisi tehdä jotakin? Eikö teillä ole edes aseita! Te olette kuoleman omia!" Hän alkoi menettää malttinsa, kun Mat vain oli hiljaa ja irvisteli epäuskoisesti. "Mitkä viholliset? En edes tiennyt että meillä on vihollisia! Eikä meillä ole ruokavarastoja, olemme aina ostaneet ja myyneet vartiostolle. Et voi olla tosissasi!" Mat avasi lopulta suunsa melkein huutaen Jonathanille. "En minäkään tiennyt että on vihollisiakin, mutta nyt ne ovat täällä ja tuhonneet vartioston! Te näännytte viikossa nälkään, vaikka ne eivät hyökkäisikään!"

"Mat, mistä tässä on kyse?" Ylva kysyi varovasti. "En ole ihan varma vielä, mutta ilmeisesti vartiostoon on hyökätty ja ruokavarastoja ei ole." Mat vastasi. Ylva vastusti kiusausta pyöräyttää silmiään, aivan kuin hän ei olisi kuullut tai tajunnut kaikkea, mitä Jonathan oli huutanut. Lisäksi Mat vastasi alentuvasti, niin kuin hän ei voisi ajatella itse mitään ja että häntä ei voisi säikyttää. Ylva ei uhrannut näihin ajatuksiin paljon aikaa, koska nyt oli ajateltava, mitä tehdä.

Jonathan selitti kaiken Annille hiukan rauhallisemmin, koska hän oli jo huutanut Matille. ja piti Annista paljon enemmän. Sitäpaitsi Ann ei puhunut koko aikaa päälle eikä keskeytellyt häntä, ja pystyi vieläpä tekemään johtopäätöksiä asioista. Jonathan selitti, että yöllä sotajoukko, jossa oli ollut jalka- ja jousimiehiä, oli hyökännyt vartiostoon metsästä. Vartiostolla ei ollut kahteen sataan vuoteen tapahtunut mitään sellaista, joten kukaan ei ollut varautunut, ja linnake oli poltettu. Hän jätti kertomatta, mitä kauppiaille ja asukkaille oli tapahtunut.

Ann meni levottomana nukkumaan, hän ei tiennyt mitä miehet päättäisivät tai mitä tapahtuisi. Hän pelkäsi lähinnä itsensä ja lasten puolesta, sekä myöntämättään vähän Ylvan puolesta, ja yritti olla kuvittelematta mitä vartioston kauppiaille ja asukkaille oli tapahtunut.

"Meidän pitää ajatella tätä", Mat sanoi Jonathanille johdattaen tämän sisään majataloon. Jonathan jätti miekkansa oven viereen, kuitenkin ulottuvilleen, aivan kuin pystyisi itse torjumaan koko sotajoukon! Tai ainakin mies oli kertonut siitä suurena.

Mat laski heille oluet. Hän tunsi itsensä väsyneeksi, ja häntä ärsytti, että mokoma kauppias oli tullut keskeyttämään hänen juhlansa. Tuntui jotenkin epätodelliselta, että vuosikymmeniä Koronankylän tukena seissyt vartiosto olisi poissa, tai edes kivikasana jossakin. Mahtoikohan koko juttu olla totta?

"Minusta meidän pitäisi lähettää joku tiedustelemaan.." Jonathan aloitti, mutta Mat keskeytti hänet. "Hulluutta! Mitä sinä hyvä mies puhut. Nyt, kerro minulle täysin mitä tapahtui, äläkä valehtele!" Matia ärsytti toinen, tummempi mies, joka oli vain hieman nuorempi kuin hän ja ehkä melkein yhtä voimakas auktoriteetti! Jonathan alkoi kärsivällisesti kertomaan päivää takaperin sattuneista tapahtumista, ja Mat istui ja kuunteli kuin ei olisi kuullut miehen selitystä jo kahteen kertaan.

"No, meidän on lähetettävä joitain ihmisiä tiedustelemaan tai läheiseen kaupunkiin ostamaan ruokaa, etteivät ihmiset kuole nälkään", Mat totesi. "Minä sanoin tu..." Jonathan yritti taas, mutta Mat jatkoi kuin ei olisi huomaavinaankaan, "Nyt meidän on mentävä nukkumaan, ettemme olisi väsyneitä huomisaamuna."

Kun aamu valkeni, kylässä oli hiljaista, koska suurin osa ihmisistä oli nyt kuullut uutiset ja he olivat peloissaan.

Kaksi hevosta, kolme ratsastajaa olivat valmiina lähtöön. Mustalla Terho-hevosella ratsasti Ann. Hän oli huutanut ja anonut itsensä mukaan, oikeastaan sen takia, että Ylvakin oli menossa, eikä hän tahtonut mitään pahaa tapahtuvan tälle.

Ylva haki tasapainoa Impi-hevosen selässä, kun se lähti liikkeelle. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miksi Mat oli raahannut hänet mukaan, tai miksi Ann halusi mukaan. Kaikki oli niin kummallista, mutta hän totteli käskyjä eli lähti mukaan.

 

 

PS. Yritän tehdä seuraavan osan nopeasti, ettei ihmisiä häiritse nämä kamalat kuvan! :(